Tässä alkuviikosta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari availi sanaista arkkuaan, vaatimalla perustuslain uudistuksen ottamista - presidentin valtaoikeuksien osalta - mukaan tuleviin hallitusneuvotteluihin. Mitään uutta ei vaatimus sisältänyt. Jaakonsaaren perustuslain ”valuviaksi” väittämiään presidentin ulkopoliittisia valtaoikeuksia ovat vaatineet korjailtavaksi muutkin. Eivät kuitenkaan demarit.   

 

  Perustuslain muuttaminen nykyiselleen lähti alun perin siitä, että haluttiin pois presidenttikeskeisyydestä, hajauttamalla vallankäyttöä, sulkien presidentiltä pois edellisen valtiosäännön mahdollistamat itsevaltiuden piirteet, joita Kekkonen despootin ottein, häikäilemättä käytti hyväkseen.

 

  Perustuslain uudistuksella siis haluttiin hajauttaa yhden ihmisen eli presidentin valtaa. Hallituksen, ja sen myötä myös pääministerin, toimenkuvassa korostettiin paitsi sisäpoliittisia valtaoikeuksia, määriteltiin myös virallisesti sen hoitoon Suomen EU-asiat, jotka nekin näytetään laskettavan nykyisin sisäpolitiikan alueeseen kuuluvaksi. Presidentin kontolle jätettiin vanhasta muistista ulkopolitiikka ja eduskunta sai omaan, kaiken aikaa pienenevän hiekkalaatikkonsa täytteeksi valtuudet valita pääministeri.

 

  Nyt siis ollaan vaatimassa, että hallitukselle eli käytännössä pääministerille siirrettäisiin myös se ulkopoliittinen vallankäyttö, joka presidentille vanhan vallan perintönä jäi. Tästä seuraa se, että käytännöllisesti katsoen – omaa valintaansa lukuun ottamatta – pääministerille ollaan siirtämässä kutakuinkin kaikki se vallankäyttö, joka ennen nykyjärjestelmää oli valtiosäännössä määritelty presidentin ”työkaluksi”.

 

  Vallankäytön hajauttaminen alkoi siitä, kun presidentin virkakaudet rajattiin enintään kahteen. Sillä pyrittiin estämään, että valta ja sen käyttö ei pääsisi pysyvästi henkilöitymään yhteen persoonaan, kuten kävi Kekkosen kohdalla.

 

  Mikäli nämä Jaakonsaaren ja monien muidenkin kaipailemat uudistukset perustuslakiin tehtäisiin, oltaisiin tilanteessa missä ainoastaan vallankäyttäjän virkanimike on muuttunut. Hallituksella (lue pääministerillä) olisi mahdollisuus käyttää varsin laajasti niitä valtaoikeuksia, joita presidentiltä Kekkosen jäljiltä haluttiin poistaa. Eikä pääministerin virkakausiakaan ole rajoitettu. Ei siis ihme, että puhutaan pääministerivaalista.